top of page

Käpa 04 United uusi miniliigavoittonsa

  • 10.10.2015
  • 2 min käytetty lukemiseen

KäPa 04 United nappasi toisen peräkkäisen Miniliigan A-lohkon kokonaiskilpailun voiton tänään Kumpulanlaaksossa. Ennen viimeistä osakilpailua sarjatilanne oli tiukka, sillä HJK johti niukalla kahden pisteen erolla KäPaa. Kokonaisvoitto oli siis kummallakin helsinkiläisjoukkueella omissa käsissä: voittamalla kaikki pelit voittaisi myös mestaruuden.

KäPan turnaus käynnistyi aurinkoisissa merkeissä paitsi sään myös pelien puolesta. Ensimmäisenä vastaan saatu TPS aloitti tuttuun tyyliin aggressiivisella prässillä ja saikin ahdistettua 04U:n syvälle omalle puolustusalueelleen. KäPan pojat malttoivat kuitenkin mielensä paineen alla, ja maalin suulla Lukaa paikannut Nikke venyi muutamaan näyttävään torjuntaan. Pian pelin painopiste siirtyikin TPS-päätyyn. Altti siirsi Jessen syötöstä KäPan johtoon, ja heti perään sama kaksikko oli jälleen asialla. Kun Jesse teki vielä 3-0 -maalin Mariuksen syötöstä, oli TPS käytännössä lyöty. Ukon 4-0 ja Jessen rankkarista laukoma 5-0 -maali varmistivat voiton KäPalle, vaikka TPS pääsikin lopussa kaunistelemaan lukemat 5-2:een.

Seuraava peli TuNL:ia vastaan jatkui samoissa merkeissä. Selvä 4-0 -voitto ja Lucan hieno nollapeli siivittivät joukkueen ajatukset jo kohti tavoiteltua kokonaisvoittoa. Ilakointi oli kuitenkin ennenaikaista. Aiemminkin 04U:lle harmaita hiuksia aiheuttanut Ilves oli jälleen paha vastus. Vaikka KäPa hallitsi peliä ja loi lukuisia hyviä maalipaikkoja, Ilveksen erinomainen maalivahti piti maalinsa puhtaana. Lisäksi Ilveksen onnistui hyödyntää yksi harvoista hyökkäyksistään ja napata 0-1 voitto.

HJK oli kuitenkin yllättäen hävinnyt hetkeä aiemmin FC Jazzille, joten tilanne mestaruustaiston suhteen oli edelleen sama: kumpi tahansa stadilaisista saattoi yhä voittaa. Heti Ilves-tappion jälkeen oli KäPan vuoro testata FC Jazzin kuntoa. Jazz ei kuitenkaan pystynyt toistamaan yllätystään, vaan KäPa paineli Eetun, Jessen ja Luqmaanin maaleilla helppoon 3-0 -voittoon.

Miniliigan A-lohkon kokonaiskilpailu sai arvoisensa jännittävän päätöksen, kun rakkaat paikallisvastustajat KäPa ja HJK iskivät yhteen kauden viimeisessä ottelussa. Kamppailu alkoi HJK:n hallinnalla. KäPa vaikutti yllättävän passiiviselta antaen Klubin pyörittää peliään rauhassa puolelta toiselle. Passiivisuus kostautui, ja HJK siirtyi ensin 0-1 ja pian jo 0-2 johtoon. Vasta silloin KäPa heräsi kunnolla taisteluun. Yhä useampi kaksinkamppailu päättyi käpalaisten riistoon tai ohitukseen, ja puolittaisia maalipaikkoja alkoi syntyä vihdoin myös HJK:n maalille.

Jesse otti tuttuun tapaansa keskikentän keskustan hallintaansa ja järjesteli syötöillään ensin Altin 1-2 -kavennuksen ja heti perään Mariuksen 2-2 -tasoituksen. Klubileirissä alkoi näkyä turhautumisen merkkejä, kun varmalta näyttänyt voitto olikin luisumassa näpeistä. Ottelu ratkesi lopullisesti, kun Onni riisti pallon vasemmalla laidalla, ryntäsi läpiajoon ja ohitti pienestä kulmasta HJK-vahdin. Näin KäPa 04 United uusi 3-2 -voitollaan miniliigamestaruutensa ja kruunasi menestyksekkään kautensa vielä yhdellä pokaalilla.

KäPa 04 United osallistui kauden aikana kotimaassa kymmeneen turnaukseen ja voitti niistä yhdeksän. Onnittelut koko joukkueelle, valmentajille ja taustoille tästä jäätävän kovasta saavutuksesta!

 
 
 

Kommentit


bottom of page